Blogi

Muistatko huoltaa käsiäsi?

Muistatko huoltaa käsiäsi?

Harvoin tulemme ajatelleeksi, kuinka paljon käytämme päivän aikana käsiämme – Nostamme, kannamme, puristamme, käännämme ja väännämme! Monissa työtehtävissä ja harrastuksissa kädet joutuvat kovalle rasitukselle. Yksitoikkoista toistoa tulee paljon, jonka myötä kivut ja kireydet kämmenissä, kyynärvarsissa ja niskahartiaseudussa lisääntyvät.  

Yksitoikkoista tekemistä on luonnollisesti hyvä malttaa tauottaa tasaisin väliajoin – pyöritellä hartioita sekä pumppailla sormia kevyesti nyrkkiin. Ja pyrkiä kokonaisuudessaan antamaan keholle aivan erilaista liikettä ja tekemistä kuormittavan työn tai harrastuksen vastapainoksi. Lisäksi voit ottaa Mutjuttimen lisäavuksi ja huoltaa sillä kämmenet muutamalla yksinkertaisella keinolla. Näin vältät ylirasitustilojen syntymistä ja rentoutat samalla koko kehon olotilaa. Kun käyt Mutjuttimella läpi kämmenen aluetta, niin vapautat kireyttä lihaskalvolinjoista myös rintakehän ja niskahartiaseudun suuntaan. Kämmenen alueen mutjuttaminen voi myös auttaa hienomotorista tarkkuutta vaativissa tehtävissä. 

Kuinka Mutjutat kämmenet?

Kaavi koko kämmenen alue kevyesti Mutjuttimen kaarevalla osalla. Toista useamman minuutin ajan. Peukalon tyvinivelen alueeseen kannattaa myös käyttää aikaa, koska peukalo liikkuu kämmenessä olevan neljän lihaksen yhteistyöllä.

Mutjuttimen tappiosalla voit kevyesti hieroa kämmenselän lihasten ja jänteiden välejä.

Sormet kannattaa myös mutjuttaa! Se rentouttaa käsiä hyvin ja voi myös auttaa sormien nivelrikkokivuissa. Käsittele sormet Mutjuttimen kaariosalla sormenpäistä kohti kämmentä.

Sormia liikuttavat lihakset lähtevät kyynärvarresta. Sen vuoksi kyynärvarsien mutjutus on hyödyllistä aina yhdistää kämmenien käsittelyyn. Etene kyynärvarret molemmin puolin aina ranteesta kohti kyynärpäätä kevyesti mutjuttaen.

Otapa kämmenien Mutjutus kokeiluun – toimii ihanasti näin pimeillä syyskeleillä sohvan nurkassa tai vaikkapa työpäivän lomassa tauolla! Kokeile ensin mutjuttaa toinen käsi kokonaisuudessaan ja huomioi eroa käsitellyn ja käsittelemättömän käden tuntemuksissa. Mutjuta huolella sitten myös toinen käsi.

Lisää vinkkejä kämmenien, kyynärvarsien ja niskahartiaseudun Mutjuttamiseen löydät Mutjuttimen mukana tulevasta ohjevihkosta sekä Mutjuttimen verkkokurssilta! Saat verkkokurssin nyt tarjoushintaan vain 9.90e, kun tilaat ennen 19.12.2021 klo 23.59! Pääset tilaamaan verkkokurssin alta!

  • Mutjutin™ Verkkokurssi
    Tuote alennuksessa
    9,90 
  • Mutjutin™
    14,90 
  • Mutjutin™ Recycle
    Tuote alennuksessa
    14,90 
  • Mutjutin™ Eco
    19,90 
  • Mutjutin™ Visakoivu
    44,90 
  • Mutjutin™ Vuolukivi
    58,90 

Tykkäsitkö blogitekstistämme? Lisää blogitekstejä hyvinvointiin löydät blogistamme ja vinkkejä videomuodossa Youtube- sivultamme täältä! Tutustu myös Mutjutin- kalvohierontavälineeseen suoraa verkkokaupassamme yltä.

Haluatko ilmoituksen, aina, kun uusin blogiteksti julkaistaan? Tilaa Mutjuttimen uutiskirje alta!